Toiveuusinta: Elle

(Elle)

"…ehkä vuoden paras elokuva. Tervetuloa takaisin, Paul Verhoeven. Sinua on kaivattu.” ★★★★★ Episodi

Elokuva voitti juuri sunnuntaina 8.1. parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globe -palkinnon ja Isabelle Huppert parhaan vieraskielisen elokuvan naispääosan Golden Globe -palkinnon!

Isabelle Huppert (Tämän jälkeen, Louder Than Bombs, Amour, The Piano Teacher) on vangitseva Paul Verhoevenin (Basic Instinct, Total Recall) provokatiivisen psykologisen trillerin pääosassa. 

Michèle (Huppert) vaikuttaa yhdeltä niistä naisista, joita mikään ei voi horjuttaa. Suuren videofirman johdossa hän hallinnoi sekä liiketoimiaan että rakkauselämäänsä yhtä rautaisella otteella. Jouduttuaan kotonaan tuntemattoman miehen hvökkäyksen kohteeksi, Michèle jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itsepäisesti hän alkaa kuitenkin jäljittää hyökkääjäänsä, mikä johdattaa heidät molemmat kieroon leikkiin, joka voi minä hetkenä hyvänsä muuttua tappavaksi.

 

”Ensimmäisellä vierailullaan Ranskan elokuvateollisuuteen Paul Verhoeven tekee sen mitä osaa parhaiten: venyttää rajoja siihen malliin, että monet tuntevat olonsa hyvin, hyvin epämukaviksi. Tai ilahtuneiksi – ihan sen mukaan mihin asettuu poliittisen korrektiuden mitta-asteikolla. Vuosi 2016 on tuonut tullessaan presidentti Trumpin, zikaviruksen, joukon julkkiskuolemia ja Ben Affleckin Batmanina. Mutta tämä elokuva saattaa sovittaa kaiken.

Michèle Leblanc (Isabelle Huppert todistamassa jälleen kerran, ettei ole olemassa mitään mihin hän ei pysty) on varakas videopelifirman johtaja, jolla on hämäräperäinen lapsuus ja suoraviivainen suhtautumistapa kaikkeen. Kun hän eräänä päivänä joutuu omassa kodissaan naamiomiehen hyökkäyksen kohteeksi ja raiskaamaksi, hän jatkaa elämäänsä kaikessa hiljaisuudessa. Mutta kun hyökkääjä ei halua jättää Michèlea rauhaan, tämä aloittaa pelin, joka on yhtä vaarallinen kuin se on käsittämätön.

– Elle on mestariteos. Sen ensi-illassa Cannesissa vuoden 2016 keväällä kriitikot (minä muiden mukana) olivat pakahtua silkasta ihastuksesta. Odotetusti se lähti festivaaleilta tyhjin käsin. Kun arvovaltaisen juryn on valittava raiskaus- ja kostoelokuvan ja brittiläisen sosiaalijärjestelmän ankaran kritiikin välillä, se yleensä kallistuu jälkimmäiseen.

Niin, Elle kertoo raiskauksesta. Kamalimmasta ja vahingoittavimmasta väkivallasta, jota ihminen voi kuvitella. Jotenkin Verhoeven, sairas paskiainen, onnistuu tekemään siitä… hauskaa. Ja jopa jollain tavalla voimaannuttavaa.

Asiaa auttaa, ettei päähenkilö ole ohjekirjojen mukainen uhri. Kun roolittaa Isabelle Huppertin, se on väistämätöntä. Hyökkäyksen jälkeen Michèle nousee, siistiytyy ja tyynesti ilmoittaa tapahtuneesta ystävilleen ravintolassa juuri, kun tarjoilija on tarjoilemassa shampanjaa. ”Ehkä odotamme pari minuuttia ennen avaamista”, kuuluu hermostunut vastaus. Pelkästään tämä kohtaus selittää miksi kukaan amerikkalaisnäyttelijätär ei Verhoevenin omien sanojen mukaan halunnut suostua moraalittomaan elokuvaan. Huppert hoitaa sen itsevarman uskottavasti.

Philippe Djianin romaaniin Oh… perustuva Elle on hankala tapaus. Se on elokuva, jolle katsoja nauraa, järkyttyy omasta käytöksestään ja nauraa sitten lisää. Verhoeven onnistuu sitouttamaan katsojan elokuvaansa mutta silti tämä kyseenalaistaa sen jokaista hetkeä. Ellen katsominen on kuin seuraisi mestarimanipuloijaa työssään. Pelottavaa, toki, mutta myös loputtoman kiehtovaa.

”Ihmisistä on ihana katsoa väkivaltaa ja kamalia asoita. Ihminen on paha eikä kestä onnellisuutta kuin viisi minuuttia kerrallaan. Jos hänet pistää teatteriin katsomaan kahta tuntia onnea, hän kävelee ulos puoliunessa”, ohjaaja on sanonut. Ellessä hän laittaa teoriansa kokeeseen ja lopputuloksena on ehkä vuoden paras elokuva. Tervetuloa takaisin, Paul Verhoeven. Sinua on kaivattu.”

★★★★★ Marta Balaga, Episodi

”…a dangerous delight…

– Isabelle Huppert delivers a standout performance as a woman turning the tables on her attacker in the controversial director’s electrifying and provocative comeback.  Paul Verhoeven’s new film, Elle, is an outrageous black comedy, volatile and deadly… 

– the film is utterly gripping and endlessly disturbing. In carving a hazardous path through hackneyed genre territory, Elle never flags, barely stumbles. 

– …Huppert gives a performance of imperious fury, holding the audience at bay, almost goading us to disown her.

– What an electrifying film to close this year’s Cannes competition. Elle is uproarious, galvanic and guaranteed to spark debate.”

★★★★★ Xan Brooks, The Guardian

”Paul Verhoeven ohjasi kymmenen vuoden tauon jälkeen uuden elokuvan ja nousi suoraan huomion keskipisteeksi. Elle on vuoden kohutuimpia ja ennen kaikkea hämmentävimpiä elokuvia. Hollantilaistaustainen Verhoeven lunasti paikkansa Hollywoodissa jo 1980-luvulla (RoboCop) ja hätkähdytti 1990-luvun Basic Instinctillä. 

– Ellekin oli tarkoitus tehdä Yhdysvalloissa, ja Verhoeven etsi pitkään sopivaa näyttelijää sen päärooliin. Lopulta hän luovutti: Elleä ei voinut toteuttaa siellä. Hän käänsi katseensa Eurooppaan ja Ranskaan, josta löytyi se ainoa mahdollinen näyttelijä, Isabelle Huppert.

RANSKALAINEN Elle on juuri sitä, mitä Verhoeven halusi, jokaisen kohtauksen pientä piirtoa myöten. Se on myös Huppertin näyttelijämentaliteetin mukainen elokuva. Se rikkoo elokuvan konventioita kaikilla tasoilla, se ei pyri miellyttämään missään, ja se voi olla epämiellyttävä kokemus.

Huppert on päähenkilö Michèle. Nainen joka raiskataan. Hyökkäyksen jälkeen hän kuitenkin jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen reak­tionsa ei noudata mitään ennakko-odotuksia. Hän ei ole uhri eikä kostaja.

– Elokuvan edetessä on mahdoton määritellä, onko kyseessä trilleri, kauhuelokuva tai kenties komedia, sillä esimerkiksi Michèlen suhde luuseri-poikaansa on hetkittäin koominen, ja Huppertkin tekee sen selväksi. Katsoja jätetään tylysti ilman dramaturgisia avaimia.

Näistä syistä Elleä on ylistetty. Se rikkoo sekä elokuvan lajityyppejä että so­siaalisia tabuja.

– Ymmärsin elokuvaa paremmin vasta luettuani Huppertin haastattelun, jossa hän kuvailee Michèleä radikaalisti uudenlaisena, post-feministisenä hahmona: ”Hän rakentaa itse oman käyttäytymisensä ja tilansa.” Verhoeven on antanut Huppertille tämän vapauden, joten Elleä voi perustellusti pitää melkein yhtä paljon Huppertin kuin Verhoevenin elokuvana. Michèle on todellakin naishahmo, jollaista ei ole ennen nähty.”

Leena Virtanen, HS

"Based on the novel by Philippe Djian, adapted for the screen by David Birke (and then translated into French by Harold Manning), "Elle" is a maniacal and confident hybrid of various genres. It's a rape-revenge-ensemble-comedy-thriller-stalker mashup, if you can even picture that. But the film (with a couple of sick and twisted adjustments) is mostly reminiscent of the "women's pictures" of the 1930s and 40s, starring the shoulder-pad boss-bitches of Hollywood’s Golden Age, dominant dames like Bette Davis, Joan Crawford, Barbara Stanwyck, whose characters were put through wringers involving snake-in-the-grass boyfriends/husbands, ungrateful children, career treachery. You can picture Barbara Stanwyck stuffing her dress in the trash, lighting a cigarette and then ordering takeout after being raped in the middle of her living room. You can't imagine any of those women, or Isabelle Huppert, who plays Michèle, going to a support group or therapy. They'll gut it out on their own.

– Verhoeven unbalances the existing tension of the "whodunit" aspect of "Elle" by giving us some pretty obvious clues early on who probably did it. Verhoeven does not “bury the lede" because he's interested in things other than the plot cranking itself out to a "satisfying" conclusion. He’s interested in the psychology and behavior of this particular woman. His camera follows her everywhere, like a stalker, like a lover. As in life, whether we want to admit it or not, those lines are often blurred. Every interaction, not just sexual and political, contains small jostles for power, position, dominance. Who's the "top"? Who's the "bottom" in any given moment? There are competing objectives in every conversation, each side maneuvering to get what they want. Jostling for power comes in many different forms, playing out in romantic relationship, office dynamics, even in a conversation with a group of friends where you have something to say and everyone is too busy talking to give you "the floor." "Elle" is a dissertation on power dynamics.

– Isabelle Huppert does not make even an unconscious bid for our sympathy. She never has, throughout her lengthy career and it is one of the things that distinguishes her from other actresses. Even very talented actresses want to make sure that we "understand" why the character does what she does. Huppert doesn't care. She's completely beyond those concerns. It's why she's so thrilling to watch and why she is in such rare company (Anna Magnani, Liv Ullmann, Gena Rowlands, Bette Davis, Barbara Stanwyck, Joan Crawford... it's a short list). There's always some element of mystery left intact in Huppert's work. Huppert can be frighteningly blank ("The Piano Teacher," "La Cérémonie"), she can be human and flawed ("Amour," and the upcoming "Things to Come"). In "Elle" she gets to be funny, and it's such a joy to watch! It's effortless for her. She's funny in her line-readings ("Bimbos with big tits never worried me, but the girl who's read 'The Second Sex' will chew you up..."), in her gestures and expressions. You cannot take your eyes off of her. Neither can Verhoeven. In a Q&A following the public screening at the New York Film Festival, Verhoeven described Huppert (also in attendance) as "unique in the world." She is.
Watching "Elle" feels like climbing Everest without an oxygen tank. The air is dizzyingly clear up there. And dangerous, too.”

★★★★ Sheila O´Malley, Roger Ecbert

 

Ohjaus: Paul Verhoeven

Käsikirjoitus: David Birke (perustuu Philippe Djianin romaaniin)

Näyttelijät: Isabelle Huppert, Laurent Lafitte, Anne Consigny

Kieli: Ranska, suomeksi tekstitetty.

Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland

2h 11min K-16 Väkivaltaista sisältöä
     

    Ajankohtaista

    Kino kesätauolla 15.-27.6. – oikein ihanaa keskikesää!

    ***

    Uusi oopperakausi 2017-18 nyt myynnissä täällä!

    ***

    Yleisön pyynnöstä alennusperusteiset liput saa nyt suoraan verkkokaupasta! Lippuja ostaessa klikkaa hinnan vieressä olevaa vaihda lipputyyppiä -linkkiä ja valitse oikea vaihtoehto. Alennusperusteisen lipun ostaminen edellyttää asianmukaista korttia tai todistusta. 

    ***

    Cult Club esittää: Kulttielokuvia kansalle! Kino Tapiolan uuden esityssarjan syys-talven 2016 näytökset olivat menestys! Jatkamme sarjaa syksyllä 2017 !

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    ***

    Kino Tapiola on ensi-iltateatteri joka valikoi ohjelmistoonsa pääasiassa eurooppalaisen ja kotimaisen elokuvan parhaimmistoa. Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    ***

    Kiireellisissä tiedusteluissa viikonloppuisin ja iltaisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä