Frantz

Pienessä saksalaisessa kylässä, heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Anna vierailee sodassa kaatuneen sulhasensa haudalla päivittäin. Eräänä päivänä nuori ranskalaismies Adrien ilmestyy haudalle kukkien kanssa. Hänen läsnäolonsa niin nopeasti saksalaisten häviön jälkeen herättää voimakkaita tunteita.

François Ozonin (Vieras talossa, Young & Beautiful, Swimming pool) ohjaama elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla sekä sekä parhaan kuvauksen César -palkinnolla (kuvaaja Pascal Marti). 

 

“…loistelias melodraama... Ozonin ohjaus on timanttista, mutta yhtä lailla sopii ylistää näyttelijöitä, jotka ovat kuin syntyneet rooleihinsa" 

★★★★★ Etelä-Suomen Sanomat

"Ranskan johtaviin ohjaaja-käsikirjoittajiin jo kauan lukeutunut Francois Ozon on tehnyt ehkä parhaan elokuvansa... draama rakkaudesta, menetyksestä, anteeksiannosta ja surun voittamisesta...

- Frantzin käsikirjoitus pohjautuu väljästi saksalaisen Ernst Lubitschin Hollywoodissa ohjaamaan elokuvaan Särkynyt sävel (1932). Historiallisesta aiheesta huolimatta Ozonin elokuva on myös kipeästi ajankohtainen. Kansojen väliset ennakkoluulot ja ihmismieliä myrkyttävä muukalaisviha eivät ole sadassa vuodessa kadonneet mihinkään. 

– Ozon on aina loihtinut etenkin naisnäyttelijöistään erinomaisia suorituksia eikä Frantz ole poikkeus. Vasta 21-vuotias Paula Beer häikäisee sen pääosassa herkkänä, mutta lujatahtoisena Annana. Myös olemukseltaan hienostunut, jopa vähän feminiininen Pierre Niney vakuuttaa salaisuutensa piinaamana Adrienina.

Kauttaaltaan hienosti näytelty elokuva lumoaa myös taidokkaalla puvustuksella ja lavastuksella sekä upealla mustavalkokuvauksella, joka hetkittäin ja harkitusti puhkeaa väreihin kesken kohtauksen.

Frantz on alkuvuoden parhaita elokuvia ja nousee kirkkaasti kevään useimpien Oscar-voittajien yläpuolelle.” 

★★★★★ Ilta Sanomat 

“Frantz on eheä ja tunteikas epookkielokuva ranskalaisesta sotilaasta, joka kamppailee omatuntonsa kanssa. Värillä ja mustavalkoisuudella leikittelevä kuvaus on olennainen osa François Ozonin eleganttia elokuvaa. – Usein Ozonin elokuvissa on vahvoja naiskuvia, eikä ohjaajan uutuus Frantz ole poikkeus.

– …Ozonin onnistuu pitää ohjaustyönsä elegantti tyyli hyvin yhtenäisenä alusta loppuun. Olennainen osa on värillä ja mustavalkoisuudella leikittelevä Pascal Martin kuvaus. Menneisyys ja pienet onnen hetket ovat värillisiä, sodanjälkeinen arki mustavalkoinen.

Ozonin elokuvassa sodan muistot ja nationalismi jakavat kansakuntia ja yksilöitä. Rakkaus voi yhdistää, mutta sekään ei ole yksiselitteistä. Ihmiset ja heidän kohtalonsa nähdään historian ja politiikan heitteleminä pelinappuloina, joilla ei isossa kuvassa tunnu olevan väliä.

Heidän tunteillaan ja ratkaisuillaan on silti merkitystä, Ozon näyttää korostavan, vaikka ne olisivat epämääräisiä eivätkä veisi toivottuun lopputulokseen.

Frantz on eheä, tunteikas vaan ei ylitunteellinen epookkielokuva, jossa ilahduttavaa on myös Paula Beerin hieno roolisuoritus Annana. Pierre Niney on niin ikään hyvä omatuntonsa soimaamana ranskalaisena aristokraattinuorukaisena Adrienina.

Niney on mukana myös toisessa tämän viikon ensi-illassa. Jacques Cousteaun elämäkertaelokuvassa Jacques – elämä merellä hän esittää maineikkaan merentutkijan poikaa Philippe Cousteauta.

Lopussa, Annan alkaessa löytää itsenäisen tiensä, elokuva rävähtää taas väreihin; kaunis päätös synkältä pohjalta nousevalle, mutta silti toiveikkaalle elokuvalle. Toiveikkaalle siitä huolimatta, ettei Ozon väistä sitä, mitä pari vuosikymmentä myöhemmin oli tulossa.”

★★★★ Pertti Avola, HS

“…an old-fashioned movie, in the very best of ways. – a simple, moving story about love, loss and storytelling itself.”  The Seattle Times

“Ozon surprises again with sumptuous period war drama. The prolific French film-maker tones down his often colourful palette to offer a loose adaptation of the 1932 Ernst Lubitsch drama Broken Lullaby, anchored beautifully by German actor Paula Beer.”

★★★★ The Guardian

“…an inspired reimagining of ’30s antiwar drama. – This new film is exceptional and one of Ozon’s best.

– A sense of loss pervades “Frantz,” one of tragedy that can’t be undone, of lives changed forever, of pain that can never go away. The movie is shot in a glossy but unglamorous black and white, which only sometimes switches or melts into color, either for prewar scenes or brief moments of hope. Ozon creates a beautiful stillness in “Frantz” that makes us feel we are there in the midst of these lives, witnessing the purity of their sadness.

– It’s a meditation on the impact of tragedy and on the various ways people are affected. – Ozon never forgets that these are individuals and not archetypes. With consummate subtlety, he introduces a question about the sexuality of one or more of the characters — just the barest hint, but it adds an extra dimension. World War I was a horror that happened to all kinds of people, every one of them with a particular dream and vision of what life might be.”

Mick LaSalle, San Fransisco Chronicle

“The rare case of a remake that far surpasses the original, this sublime mature work by François Ozon borrows liberally from Ernst Lubitsch's Broken Lullaby (1932) but supplants its fevered melodrama with erotically charged mystery.“

Andrea Gronwall, Chicago Reader

“It's a rare beauty, this odd-duck of a period piece from the great French director François Ozon (Under the Sand, 8 Women, Swimming Pool). Frantz starts out as a remake of the 1932 film Broken Lullaby by Ernst Lubitsch, a maestro whose work only a fool would mess with. But here's Ozon doing just that, taking the second half of the film down a different path that's sure to piss of purists. The filmmaker is walking a creative tightrope. How do you resist that? My advice is: don't. There are a few fits and starts, and a palette switch from black-and-white to color. But Ozon is onto something about nationalism, borders and a hatred of the other that's as timely as Trump. 

– Spoliers would do this spellbinder no favors – let's just say that Ozon is most interested in the nationalist tendencies of France and Germany after the war. Unlike Lubitsch, whose film pointed to a peaceful truce between the two countries, the French director has the hindsight of World War II to show how mutual xenophobia only intensified the conflict. In contrasting cultural superiority and xenophobia against the healing power of art and forgiveness (is a lie often less painful than the truth?), Frantz is a film of its time ... and ours.”

Peter Travers, Rolling Stone

“François Ozon's haunting 'Frantz' illuminates the mystery of postwar grief. – One of the director’s chief aims here — articulated with rueful clarity by Stötzner’s sober-minded doctor — is to eliminate the distractions of nationalism and politics, and to remind his characters and his audience of the unimaginable suffering endured on both sides of the conflict. Not for nothing has Ozon rechristened the dead German soldier “Frantz,” playfully evoking both his own name, François, and the nation of France itself: It’s as if he were suggesting that the responsibility for a man’s death does not always belong to his killer alone.

– …Ozon, whose work often attempts — not always successfully, but always impressively — to bridge the gap between style and feeling, between his flair for formal trickery and his desire to usher the viewer into a realm of unbridled emotion. In perhaps his most Ozonian gesture, he occasionally floods cinematographer Pascal Marti’s monochrome palette with a sudden infusion of warm color, usually to signal a flashback to happier times. These moments are sometimes dreams, sometimes memories and sometimes beautiful lies, which is very much to the director’s point.

One of the key questions he’s asking here is about the moral necessity of telling a falsehood, particularly when the need to shield those already in mourning from further pain becomes its own moral imperative. “Frantz” achieves its own version of this paradox. It is a cunningly crafted fiction, full of visual artifice and narrative sleight-of-hand, that by the end could hardly feel more sincere.”

Justin Chang, Los Angeles Times

 

Ohjaus: Francois Ozon

Näyttelijät: Pierre Niney, Paula Beer

Levittäjä: Cinema Mondo

 

1h 53min K-12 Väkivaltaista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

    Ajankohtaista

    Haku Venetsian elokuvajuhlille on nyt päättynyt jotta ehdimme käydä hakemukset läpi ennen Europe Cinemasin virallista deadlinea joka on huomenna ti 25.4., kiitos kaikille hakijoille!

    ***

    Espoo Ciné valtaa Kino Tapiolan 5.-14.5.2017! Lisätietoa ja festivaaliohjelma täällä!

    ***

    Yleisön pyynnöstä alennusperusteiset liput saa nyt suoraan verkkokaupasta! Lippuja ostaessa klikkaa hinnan vieressä olevaa vaihda lipputyyppiä -linkkiä ja valitse oikea vaihtoehto. Alennusperusteisen lipun ostaminen edellyttää asianmukaista korttia tai todistusta. 

    ***

    Cult Club esittää: Kulttielokuvia kansalle! Kino Tapiolan uuden esityssarjan syys-talven 2016 näytökset olivat menestys! Jatkamme sarjaa kevät/syksyllä 2017 – ehdota meille kulttileffoja esitettäväksi täällä!

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    ***

    Kino Tapiola on ensi-iltateatteri joka valikoi ohjelmistoonsa pääasiassa eurooppalaisen ja kotimaisen elokuvan parhaimmistoa. Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    ***

    Kiireellisissä tiedusteluissa viikonloppuisin ja iltaisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä