Äidin toive

Ohjaaja Joonas Berghäll vierailee näytöksessä ke 4.11. klo 17.45 !

Palkitun Miesten vuoro -dokumentin ohjaajan Joonas Berghällin uusin dokumenttielokuva Äidin toive on elokuva, joka kokoaa yhteen kymmenen naisen tarinat eri puolilta maailmaa. Yhdistävä tekijä tarinoissa on äitiys: oman äidin läsnäolo tai sen puute on ollut ratkaiseva tekijä jokaisen päähenkilömme kohtalon määrittäjänä. Äitiys on elämänmittainen matka, jonka käänteitä ei voi ennustaa.

Naisten kertomat tarinat muodostavat runollisen, tunteikkaan elokuvan äitiydestä ja rakkaudesta: onnen hetkistä lapsen syntymän jälkeen sekä äidin ylpeydestä voidessaan tarjota lapsilleen koulutuksen vaikeissa olosuhteissa. Elokuva kertoo myös traagisista tapahtumista, syyllisyydestä ja peloista, sekä äidin huolesta. Ennen kaikkea elokuva kertoo selviytymisestä: nämä naiset ovat kamppailleet läpi uskomattomien vastoinkäymisten. He antavat toivon paremmasta huomisesta.

Äidin toive -dokumenttielokuva ja YK:n lastenjärjestö Unicef ovat aloittaneet kansainvälisen yhteistyön, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta lapsen oikeuksista maailmanlaajuisesti. Elokuvan kansainvälisestä voitosta lähes puolet ohjataan Unicefin työhön maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseen.

 

Ohjaus: Joonas Berghäll

1h 25min K-12 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä