R&A: Betoniyö

(Betoniyö)

RAKKAUTTA & ANARKIAA KINO TAPIOLASSA:
POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINTO

R&A esittää tänäkin vuonna kaikki Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokaselokuvat Helsingissä ja Espoon Kino Tapiolassa. Ehdokkaat ovat NYMPHOMANIAC (Tanska), BETONIYÖ (Suomi), OF HORSES AND MEN (Islanti), TURIST (Ruotsi) sekä BLIND (Norja). Lisätietoa palkinnosta.

 

BETONIYÖ

Nuori miehenalku katsoo peiliin, näky sumenee vesihöyryn taakse. Simon (Johannes Brotherus) kasvot vangitsevat katsojan heti ensimmäisistä unenomaisista kuvista alkaen. Mitä Simo itse näkee peilissä kohtalokkaan yön edetessä kohti tuhoisaa loppuaan?

Pirjo Honkasalo on Suomen harvoja kansainväliseen mestariluokkaan luettavia elokuvaohjaajia. Pitkään dokumenttien parissa työskennellyt Honkasalo ohjasi 15 vuoden tauon jälkeen uuden fiktioelokuvan, joka oli vuoden 2013 kulttuuritapaus Suomessa.

Betoniyö perustuu Pirkko Saision 1981 ilmestyneeseen aikalaisromaaniin. Honkasalo siirtää tapahtumat sujuvasti nykyaikaan. Väkivalta ja aggressio pesivät edelleen rakenteissa, erityisesti nuorten miesten maailmassa. Äiti työntää teini-ikäisen Simon pitämään viimeisen kesäyön ajan huolta isoveljestä, joka on lähdössä vankilaan. Kuvioon liittyy vastapäiseen taloon matkalta palaava naapuri, jota Simo halveksii, pelkääkin, mutta joka ehkä salaa myös kiinnostaa. Aikuisuutta ja miehuutta kohti kurkotteleva Simo kohtaa yön aikana kaksi vastakkaista sanomaa tarjoavaa profeettaa. Isoveli on kova, näennäisen välinpitämätön pessimisti. Naapurin nimettömäksi jäävä mies on ulkopuolinen veljesten betonilähiömaailmassa: taiteilija, homo, vieras. Ehkä juuri siksi hän ei ole menettänyt toivoa: hänen maailmassaan on edelleen yksi hyvä asia, rakkaus.

Visuaalisesti elokuva on verraton: voimakaskontrastinen mustavalkokuva on maagista, henkeäsalpaavaa katsottavaa.

- Marjo Pipinen, Mika Siltala

 

HUOM! Elokuvassa on englanninkielinen tekstitys.

Ohjaus: Pirjo Honkasalo

Käsikirjoitus: Pirjo Honkasalo, Pirkko Saisio

Näyttelijät: Johannes Brotherus, Jari Virman, Anneli Karppinen, Johan Ulfsak

 

1h 36min K-12 Väkivaltaista sisältöä Seksuaalista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä