Henkesi edestä

Yksi hetki muuttaa peruuttamattomasti neljän ihmisen elämän. Kiia (Laura Birn) ja Lauri (Eero Aho) kiitävät yössä kohti sairaalaa. Kiia pitelee tuskissaan toisella kädellä rattia ja toisella vatsaansa - synnytys on alkanut etuajassa. Yllättäen auto törmää johonkin. Kiia säikähtää ja jarruttaa, auto heittelehtii ennen pysähtymistään. Lauri nousee autosta tarkistamaan tilanteen ja kertoo, ettei nähnyt mitään. Kiia synnyttää terveen lapsen ja ystävystyy sairaalassa Hannan (Mari Rantasila) kanssa. Hannan mies on jäänyt samalla seudulla auton alle ja päälle ajanut kuski on paennut paikalta. Kun totuus tulee ilmi, onko anteeksianto liian myöhäistä?

 

”Vahvoilla käänteillä ja tiukalla moraalilla ladattu psykologinen draama on Kotwican erikoisalaa, eikä Henkesi edestä ole poikkeus. Se ... onnistuu leikkaamaan syvälle tiettyihin ihmisyyttä muokkaaviin ja määritteleviin tunteisiin ja käsitteisiin: syyllisyyteen, suruun, sovitukseen, anteeksiantoon ja kostonhaluun. … Birn on tapansa mukaan erinomainen, mutta todellisesta yllätyksestä vastaa Rantasila, jota ei ole nähty pitkään aikaan kameran edessä yhtä hyvin kirjoitetussa roolissa. Hänen suorituksensa on hypnoottinen, täynnä tuskan, surun ja lopulta vihan kanssa käytyä sisäistä kamppailua ja lukuisia tasoja, jotka täydentävät upeasti toisiaan.” - Tuomas Riskala, Iltalehti * * * *

 

Ohjaus:
Petri Kotwica

Käsikirjoitus:
Petri Kotwica ja Johanna Hartikainen

Näyttelijät:
Laura Birn
, Eero Aho, Mari Rantasila

Kieli: suomi

Tekstityksen kieli: ruotsi

1h 33min K-12 Väkivaltaista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä