Napapiirin sankarit 3

Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) on eksynyt elämän keskipäivän pimeään metsään ja lähtee etsimään itseään tunturiin. Haaveiden luontoretriitistä ollaan kuitenkin kaukana, kun vaellukselle tunkee mukaan muutama muukin sankari. Eikä aikaakaan, kun pyhiinvaelluksen reittisuunnitelmaan tulee pari muuttujaa.

Samaan aikaan toisaalla: Inari (Pamela Tola) pyrkii takaisin työelämään. Suopotkupallokisoissa urkenee mahdollisuus uuteen uraan, mikäli Inari pystyy todistamaan olevansa johtaja-ainesta. Inarin kauhuksi oman joukkueen mukaan tunkee myös Pikku-Mikko (Kari Ketonen) – eikä suolla mene mikään kuten piti.

 

“Kolmas Napapiiri-seikkailu on petollisen toimiva yhdistelmä pinnallista puskahuumoria ja syvällistä oivallusta.

– Parasta elokuvassa ja koko sarjassa on se, että sen huumori ei milloinkaan ole pahansuopaa. Komediaksi se on siitä kiinnostava, että varsinaisia vitsejä ja helppoa tilannekomiikkaa on loppujen lopuksi aika vähän. Tarina koostuu sarjasta tilanteita, jotka oikeassa elämässä olisivat oikeasti traumaattisia ja suuria nolostumisen aiheita. Jotenkin ne kiertävät myötähäpeän karikot, ja katsoja nauraa tapahtumille niiden osallistujien kanssa silti myötäeläen. 

– Mutta ennen kaikkea: kun elokuvaa monta päivää myöhemminkin miettiessä mieleen palaa sama hyvä fiilis kuin salista poistuessa, niin ehdottomasti hyvän elokuvan merkkihän se on.” 

★★★★ Jouni Vikman, Episodi

 

Ohjaus: Tiina Lymi

Käsikirjoitus: Pekko Pesonen

Näyttelijät: Jussi Vatanen
Timo Lavikainen
Santtu Karvonen
Pamela Tola
Kari Ketonen
Jani Volanen
Taneli Mäkelä
Kaisa Hela
Tommi Eronen
Paavo Kinnunen
Jarkko Niemi
Heidi Lindén

Levittäjä: Nordisk Film

Kieli: Suomi

1h 44min K-12 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä Päihteet/huumeet
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä