Onneli ja Anneli

(Onneli Ja Annelie)

Marjatta Kurenniemen rakastettuun romaaniin, Onnelin ja Annelin talo, perustuva elokuva Onneli ja Anneli kertoo kahden ekaluokkalaisen tytön, Onnelin ja Annelin, kesästä ja unelmahetkistä parhaan kaverin kanssa ilman vanhempia -- hetkistä joissa todellisuus ja fantasia kohtaavat maagisella tavalla.

Onneli ja Anneli löytävät kadulta rahaa ja ostavat löytämillään rahoilla salaperäiseltä rouva Ruusupuulta talon itselleen. Talo on täydellinen unelmien talo, mitoiltaan ja varustukseltaan tismalleen Onnelin ja Annelin tarpeisiin tehty. Tytöt muuttavat taloon ja alkavat viettää unelmiensa kesää, josta ei puutu seikkailuja ja yllätyksiä. Kesän aikana tytöt tutustuvat myös naapureihinsa, joihin kuuluvat Tingelstiina ja Tangelstiina ja heidän ihanan salaperäinen maailmansa, sekä rouva Rosina Rusina, joka alun nurjamielisyyden jälkeen löytää ilon elämäänsä.

1h 20min K-3
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä