Yhdet häät ja kolme anoppia

(The Big Wedding)

Koskaan ei ole liian myöhäistä käyttäytyä kuin oikea perhe. Ottopoikansa Alejandron häiden alla entinen aviopari Don ja Ellie kohtaavat toisensa uudelleen. Alejandron biologisen ja syvästi katolisen äidin saapuessa häihin, Don ja Ellie ovat pakotettuja teeskentelemään olevansa edelleen naimisissa. Järjestely on haasteellinen koko seurueelle, erityisesti Donin nykyiselle avovaimolle Bebelle. Kaiken keskelle myös lapsilla on omat ongelmansa rakkaudessa.

Yhdet häät ja kolme anoppia on villi komedia perheestä keskellä hääjärjestelyjä, perinteisten ja modernien näkökulmien törmäyskurssilla.

Rooleissa mm. Robert De Niro, Diane Keaton, Susan Sarandon, Ben Barnes ja Katherine Heigl.

1h 29min K-7 Väkivaltaista sisältöä Seksuaalista sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä