Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin

(The Extraordinary Journey of the Fakir)

"Romanttinen komedia vie intialaisen pikkuhuijarin kiertueelle ympäri Euroopan – vaikka hän aluksi juuttuukin vaatekaappiin Ikeassa. Bollywood-eksotiikalla maustettu veijaritarina on kulttuuristen viitteiden riemukavalkadi." HS

Aja, nuori intialainen fakiiri, lähtee äitinsä ennenaikaisen kuoleman jälkeen etsimään isäänsä Pariisiin, väärä sadan euron seteli taskussaan. Pyhiinvaelluksella Ikeaan hän löytää tarjouksen piikkimaton sijaan rakkauden, mutta karma ei petä: kaappiin piiloutunut Aja joutuu pyöritykseen ,joka vie hänet Lontooseen, Barcelonaan, Roomaan ja Tripoliin, milloin Vuittonin salkussa, milloin kuumailmapallossa, huijaamansa verenhimoinen taksikuski perässään.

Ken Scottin ohjaama aikuisten satu yhdistelee tyylilajeja Bollywood-tanssiesityksistä Monty Pythonin komedioihin, mutta matkallaan Aja saa myös kokea 2000-luvun todellisen seikkailijan eli pakolaisen osan.

Elokuva perustuu Romain Puértolasin bestselleriin, joka on käännetty kymmenille kielille. Ajaa näyttelee intialaistähti Dhanush, ja muissa rooleissa ovat mm. Bérénice Bejo (The Artist) ja Erin Moriarty (Captain Fantastic).

 

"…Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin on humanismin, suvaitsevaisuuden ja ihmisarvon puolella. Homman pointti ei niinkään ole Ajan uskomaton tarina kuin se, että ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla ja ansaitsevat hyvää kohtelua.

Tamili-elokuvan supertähti Dhanush on silkkaa karismaa niin pienessä kuin suuressakin draamassa." Marko Ahonen, ESS

 

Ohjaus: Ken Scott

Käsikirjoitus: Romain Puértolas, Luc Bossi

Näyttelijät: Dhanush
Gerard Jugnot
Berenice Bejo
Erin Moriarty

Perustuu Romain Puértolas'n romaaniin Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (Otava 2014)

Levittäjä: Future Film

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

1h 35min K-7 Väkivaltaista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    ***

    Kino Tapiola on ensi-iltateatteri joka valikoi ohjelmistoonsa pääasiassa eurooppalaisen ja kotimaisen elokuvan parhaimmistoa.

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan.

    Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    ***

    Kiireellisissä tiedusteluissa viikonloppuisin ja iltaisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä