Ihmisen osa

ENSI-ILTANÄYTÖKSEN KELLONAIKA VAHVISTETAAN JA LIPUT TULEVAT MYYNTIIN ENSI-ILTAVIIKOLLA. 

Ennakossa ke 12.12. klo 15.00!

Ihmisen osa on lämminhenkinen draamakomedia etääntyneen perheen yllättävästä lähentymisestä. Elokuvan veijarimainen päähenkilö on konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas (Hannu-Pekka Björkman), joka uskottelee – omasta mielestään taitavasti – vanhemmilleen (Leena Uotila, Asko Sarkola) ja aikuisille siskoilleen (Ria Kataja, Armi Toivanen) toimivansa yhä menestyksekkäänä toimitusjohtajana. Kuvioihin astuu kuitenkin liukaskielinen Kimmo Hienlahti (Kari Hietalahti), Pekkaakin pahempi harhauttelija, jonka johdosta Pekka havahtuu oman tilanteensa mahdottomuuteen. Mutta mikä ratkaisuksi, kun totuuden kertominen läheisille tuntuu entistäkin vaikeammalta?

Juha Lehtolan ohjaama ja Kari Hotakaisen samannimisen menestysromaanin innoittama Ihmisen osa on elokuva perheestä, joka unohti olevansa perhe ja Pekasta, joka unohti olevansa vain ihminen.

 

Ohjaus: Juha Lehtola

Käsikirjoitus: Kari Hotakainen, Juha Lehtola

Näyttelijät: Pekka Malmikunnas - Hannu-Pekka Björkman 
Salme Malmikunnas - Leena Uotila 
Paavo Malmikunnas - Asko Sarkola
Helena Malmikunnas - Ria Kataja
Maija Malmikunnas - Armi Toivanen 
Sini Malmikunnas - Della McLoud 
Kimmo Hienlahti - Kari Hietalahti
Bika - Nicole Stiles 

Kuvaaja: J-P Passi
Lavastussuunnittelija: Otso Linnalaakso
Pukusuunnittelija: Roosa Marttiini
Maskeeraussuunnittelija: Pia Mikkonen
Leikkaaja: Samu Heikkilä
Äänisuunnittelija: Karri Niinivaara
Säveltäjä: Halfdan E
Adaptaatiokäsikirjoitus ja dramaturgi: Leo Viirret
Osatuottajat: Timo T. Lahtinen, Teemu E. T. Lahtinen / Smile Entertainment
Tuottajat: Misha Jaari Mark Lwoff / Bufo
Rahoittajat: Suomen elokuvasäätiö, Nordisk Film & TV Fond, Kirkon mediasäätiö
Yhteistyössä: Yleisradio, DR

Levittäjä: B Plan Distribution

Kieli: Suomi.

 

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

1h 48min K-12 Väkivaltaista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä