Kesä

(Leto)

ENSI-ILTANÄYTÖKSEN KELLONAIKA VAHVISTETAAN JA LIPUT TULEVAT MYYNTIIN ENSI-ILTAVIIKOLLA.

Rock, rakkaus ja Leningrad. Kesä 1981.

Led Zeppelinin ja David Bowien jalanjälkiä seuraavan nuoren Viktor Tsoin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän tapaa idolinsa Miken ja tämän vaimon Natashan.

Kolmiodraaman, vapaudenkaipuun ja unelmien jahtaamisen keskeltä maansa legendojen joukkoon nousevan Viktorin tarina on kuin slaavilainen Almost Famous. Omaelämäkerrallinen elokuva kertoo todellisista bändeistä Zoopark ja Kino, joista jälkimmäisen merkitystä itäisellä pallonpuoliskolla voi verrata The Beatlesin tärkeyteen lännessä. Mielipidevanki Kirill Serebrennikovin uuden mestariteoksen häikäisevintä antia ovat raakaa energiaa täynnä olevat musiikkinumerot, joissa kuullaan myös mm. Iggy Popia, Lou Reedia ja T-Rexiä.

Cannesin pääkilpasarjassa Kultaisesta palmusta kilpaillut mykistävä rock-eepos Kesä (Leto) on elegia uuden aallon rockmusiikille, rakkaudelle ja sille, millaista on olla kaksikymmentävuotias 80-luvun alun Leningradissa.
 

Suomen elokuvasäätiön ohjelmistotuki 2018.

 

RAKKAUTTA & ANARKIAA -festivaalin päätöselokuva 2018.

"Energetic, messy, a little surreal and wholly enjoyable, a tribute to the power of rock 'n' roll" 

THE WRAP


 
Ohjaus: Kirill Serebrennikov

Käsikirjoitus: Mikhail Idov, Lili Idova, Natalya Naumenko (muistelmat), Kirill Serebrennikov

Näyttelijät: Teo Yoo, Irina Starshenbaum, Roman Bilyk

Levittäjä: Cinemanse Oy

Kieli: venäjä, englanti / Tekstitys: suomi & ruotsi

 

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

2h 8min K-12 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä Päihteet/huumeet
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä