Mademoiselle Paradis

(Licht)

Vuosi on 1777. Loistelias wieniläinen rokokoo purskahtelee uhkeimmillaan. Peruukit hipovat kattoa. Hovin seurapiirit kiehuvat. 18-vuotias pianon ihmelapsi ja keisarinnan kummitytär Maria Theresia von Paradis esiintyy taas kerran. Tyttö on sokeutumassa, mutta loihtii ilmoille jumalaisia säveliä.

Maria Theresian sokeutuminen näyttää vääjäämättömältä, kunnes pyrkyri-isä vie tyttärensä tohtori Franz Mesmerin hoitoon. Tiedättehän tuon poppamiehen, jonka hoitojen myötä syntyi sana ‘ mesmeroitua’. Pianistin ja tohtorin välille syntyy luottamus, joka vaikuttaisi tuovan Maria Theresian näön takaisin.

Maria Theresia von Paradis eli 1759 – 1824 ja opiskeli mm Antonio Salierin ohjauksessa. Mozartin kerrotaan säveltäneen  18. pianokonserttonsa hänelle. Maria Theresia menetti näkönsä lopullisesti vanhempien vedettyä hänet pois tohtori Mesmerin skandaalinkäryisestä hoitolasta, mutta loi menestyksekkään uran säveltäjänä ja pianistina, ja häikäisi yleisönsä Lontoon ja Pariisin arvostetuimmissa konserttisaleissa. Miehinen klassisen musiikin historiankirjoitus on unohtanut tämän varhaisen tähden.

Christian Mungiun Valmistujaisissa ja Michael Haneken Valkoisessa nauhassa vaikuttavaa jälkeä tehnyt Maria Dragus tekee uskomattoman roolisuorituksen pääosassa.

 

"A sightless pianist's recovery reveals society's more glaring blind spots in Barbara Albert's sensual, sensitive historical drama."

– Guy Lodge/ Variety

"Mademoiselle Paradis on paitsi tutkielma 1700-luvun itävaltalaisen aristokratian tapakulttuurista ja asenteista, myös kiehtovasti kaksijakoinen kuvaus Maria Theresian kehityksestä.

Toisaalta tyttö ilahtuu näkökykynsä edes osittaisesta palautumisesta, toisaalta suree sitä, että on sen myötä menettämässä ylivertaisen soittotaitonsa. Nähdessään sormensa pianon näppäimillä hän ei tunne enää samaa yhteyttä musiikkiin kuin sokeana.

Elokuvan alkuperäinen nimi Licht tarkoittaa valoa, epäilemättä sekä sitä konkreettista valoa, jonka Maria Theresia alkaa nähdä, että sisäistä valoa, jota hänelle tuottaa musiikki.

Valintaa näiden kahden valon välillä ei kuitenkaan voi tehdä Maria Theresia itse. Sen tekevät hänen vanhempansa. Pelätessään keisarinnan vetävän avustuksensa pois Maria Theresian alkaessa nähdä, tytön isä vie hänet Mesmerin luota.

Lopputuloksena on se, että Maria Theresia von Paradis sokeutui jälleen, nyt pysyvästi. Hän teki kuitenkin pitkän musiikillisen uran, sävelsi muun muassa viisi oopperaa, kaksi kantaattia ja perusti Wieniin musiikkikoulun tytöille.

– Albert on sanonut halunneensa tehdä elokuvan kielloille ja alistamiselle perustuvasta sosiaalisesta järjestelmästä sekä naisista, jotka yrittävät löytää oman tilansa ja vapautensa järjestelmän rajoittavissa rakenteissa."

– Pertti Avola, HS

"Kiinnostava elokuva nuoresta sokeasta naismuusikosta ja häntä hoitaneesta poppamiehestä on vankkaa ammattityötä.

– Itävaltalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Barbara Albertin elokuva on aiheeltaan kiinnostava katsaus meillä vähemmän tunnettuun pätkään historiasta. Sen on kaikin puolin taiten tehty, ja erityisesti pääosaa esittävä Maria Dragus näyttelee vähäeleisen hienosti."

– Hannu Liekso, Episodi

 

Ohjaus: Barbara Albert

Näyttelijät: Maria-Victoria Dragus, Devid Striesow, Luka Miko, Katja Kolm

Levittäjä: Cinema Mondo

Kieli: Saksa & ranska, tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. 

 

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

1h 37min K-7 Seksuaalista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    ***

    Kino Tapiola on ensi-iltateatteri joka valikoi ohjelmistoonsa pääasiassa eurooppalaisen ja kotimaisen elokuvan parhaimmistoa.

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan.

    Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    ***

    Kiireellisissä tiedusteluissa viikonloppuisin ja iltaisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä