Vauvakino: Wonder

Yleisön pyynnöstä vauvakinonäytös ke 28.3. klo 12.00! 

Menestyskirjaan perustuva Wonder on inspiroiva ja sydäntälämmittävä tarina, jonka pääosissa nähdään Julia Roberts, Jacob Tremblay ja Owen Wilson.

Poikkeava ulkonäkö on aiemmin estänyt August Pullmania menemästä tavalliseen kouluun, mutta aloittaessaan viidennen luokan hänestä tulee mitä odottamattomin sankari. Samalla kun Auggien perhe, luokkakaverit ja koko yhteisö kamppailevat myötätunnon ja hyväksynnän kanssa, Auggien epätavallinen matka yhdistää kaikki ja todistaa, ettei ole mahdollista sulautua joukkoon, kun on syntynyt erottumaan.

 

Mikä on Vauvakino? 

Vauvakino on vauvaystävällinen elokuvanäytös, joka on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja hoitajille. Elokuvaesitykset toteutetaan vauvojen kanssa liikkuvien erityistarpeita ajatellen. Vauvakinoon on valikoidaan sellaisia aikuisille tarkoitettuja elokuvia, jotka eivät sisällä pienille lapsille vahingollista kuvamateriaalia. Elokuvat pyritään myös valikoimaan niin, että juoni on helposti seurattavissa vaikkei ihan koko ajan pystyisikään keskittymään pelkästään elokuvaan.

Näytöksessä on huomioitu pienten lasten kanssa liikkuvien tarpeet. Elokuvan äänenvoimakkuus on säädetty tavallista vaimeammaksi, ja salissa on koko näytöksen ajan himmeä valaistus. Näytösten aikana voi liikkua niin salissa kuin myös salin ja teatteriaulan välillä. Kino Tapiolan sali on portaaton, joten taaperoidenkin liikkuminen salissa on turvallista. Saliin jätetään vapaita istumapaikkoja, jotta salissa olisi tilavampaa, ja vauvan voi asettaa kopassa myös rivien päätyihin. Ja jos haluaa, lapsen kanssa voi myös asettua salin lattialle.

Salissa on pöytätaso vaipanvaihtoa varten, ja maito ja vauvanruoka lämpiävät kätevästi teatterikahvion mikroaaltouunilla. Teatterin aulassa on varattu tilaa rattaille ja vaunuille, kantokopan voi ottaa saliin. Halutessaan saliin voi ottaa mukaan myös oman peitteen, omat hoitotuotteet, omat eväät ja muut tarvikkeet.

Vauvakino on tarkoitettu ensisijaisesti alle 2-vuotiaiden lasten kanssa liikkuville vanhemmille, mutta näytökset ovat kuitenkin avoimia kaikille.

Ikärajamerkinnöistä

Kuvaohjelmalain mukaan Vauvakinossa voi esittää ainoastaan kaikenikäisille sallittuja (S) elokuvia. On myös hyvä huomioida, että elokuvan soveltuvuus kaikkein pienimmille lapsille on viime kädessä vanhempien itse arvioitava lapsen yksilöllisen kehityksen mukaan. Kaikille sallitut elokuvatkin voivat sisältää hyvin lievää ahdistavaa, väkivaltaista tai seksuaalista sisältöä. Lisätietoa ikärajoista löydät täältä.

 

"New Yorkiin sijoittuva Wonder kertoo ulkonäön merkityksestä ja toisaalta sen merkityksettömyydestä. Se on koskettava draama suvaitsevaisuudesta, ystävyydestä ja nuorten kamppailusta koulumaailmassa, jossa vallitsevat raadolliset säännöt.

Elokuvan tarina pohjautuu R.J. Palacion vuonna 2012 julkaistuun romaaniin, joka käsittelee tärkeitä teemoja, kuten koulukiusaaminen ja itsensä hyväksyminen. Stephen Chboskyn ohjaamaan elokuvaan on lisätty hauskoja elementtejä. Auggie peilaa todellisuutta mielikuvituksen kautta. Yksinäisinä hetkinään hän kuvittelee koulun pihalle yläfemmoja jakelevan Chewbaccan. Toisinaan hän pomppii mielikuvissaan koulun käytävillä astronauttipuku päällään.

Wonder kertoo Auggien tarinan neljästä eri näkökulmasta. Kertojina ovat tarinan lapset ja nuoret. Ensimmäinen kertoja on elokuvan keskushahmo, Auggie. Seuraavaksi ääneen pääsee 14-vuotias isosisko Olivia eli Via (Izabela Vidovic). Kiltti ja hyvin pärjäävä Via on jäänyt erityishuomiota tarvitsevan pikkuveljen varjoon. Wonder välittää satuttavasti Vian ulkopuolisuuden kokemuksen ja näkymättömyyden perheessä. Via käy läpi omia kriisejään, mutta Auggieen keskittyneet vanhemmat eivät sitä edes huomaa.

– Elokuvassa on myös paljon hyvää ja kaunista. Parasta ovat sen nuoret näyttelijät. Jacob Tremblay, joka vakuutti eläytymiskyvyllään jo Roomissa (2015), on vaikuttava Auggien roolissa. Izabela Vidovic tekee suorittajatyttö-Vian roolista omansa.

Erilaisuuden ja ulkopuolisuuden universaali kokemus on jotain, mihin jokainen pystyy samaistumaan. Elokuva kääntää Auggien erilaisuuden kirouksesta vahvuudeksi ja juhlistaa sisäisen kauneuden voimaa."

Susanna Karhapää, Episodi

"Wonder on vammautuneen pojan taitava kasvutarina – sen katsoja tarvitsee nenäliinan, mutta leffa ei valahda liian imeläksi. Vähäeleinen Wonder tasapainoilee taitavasti arkirealismin ja sentimenttisuon välillä. – Lapsinäyttelijät ovat elokuvan vahvuus, etenkin Jacob Tremblay Auggiena ja Noah Jupe ja Millie Davis hänen ystävinään."

Pertti Avola, HS

 

Ohjaus: Stephen Chbosky

Käsikirjoitus: Jack Thorne, Steven Conrad, Stephen Chbosky

Näyttelijät: Julia Roberts, Owen Wilson, Jacob Tremblay, Mandy Patinkin, Daveed Diggs

Levittäjä: Nordisk Film

Kieli: Englanti, tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. 

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

1h 54min K-3
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

     

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

     

    Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä