Whitney

ENSI-ILTANÄYTÖKSEN KELLONAIKA VAHVISTETAAN JA LIPUT TULEVAT MYYNTIIN ENSI-ILTAVIIKOLLA.

Whitney Houston rikkoi enemmän musiikkialan ennätyksiä kuin kukaan muu naisartisti aiemmin. 200 miljoonaa myytyä albumia ja seitsemän peräkkäistä ykkössingleä USA:n listalla, ainoana artistina maailmassa. Hän esiintyi myös lukuisissa menestyselokuvissa, ennen kuin hänen loistavaa uraansa alkoi varjostaa arvaamaton käytös, skandaalit ja lopulta odottamaton kuolema 48-vuotiaana.

Dokumenttielokuva Whitney syväluotaa Houstonin elämään ohi tavanomaisten tabloid-otsikoiden ja tarjoaa intiimin ja siloittelemattoman kuvan tähdestä ja hänen perheestään.

Oscar-palkittu ohjaaja Kevin Macdonald käyttää ennennäkemätöntä arkistomateriaalia, ainutlaatuisia demonauhoituksia, harvinaisia esiintymisiä, äänitallenteita ja haastattelee tähden parhaiten tunteneita ihmisiä. Se on tarina ”äänestä”, joka innoitti miljoonia samalla kun kamppaili tehdäkseen rauhan oman menneisyytensä kanssa.

 

Ohjaus: Kevin Macdonald

Levittäjä: Cinema Mondo

 


Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

2h 0min K-7
     

      

    Ohjelmisto ja aukioloajat


    Lipunmyynti teatterilla avautuu puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

    ***

    Kino Tapiola on ensi-iltateatteri joka valikoi ohjelmistoonsa pääasiassa eurooppalaisen ja kotimaisen elokuvan parhaimmistoa.

    Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan.

    Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

    ***

    Kiireellisissä tiedusteluissa viikonloppuisin ja iltaisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


     
     

    Yhteystiedot
    Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
    Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

    Ota yhteyttä