Ladataan traileria...

Olen suomalainen

(I AM FINN (Olen suomalainen))

Verkkokauppamme on uudistunut – lippua ostettaessa ostoskori ilmestyy sivun keskiosaan tai punaisena palkkina sivun yläreunaan tai sivun keskelle omaan ikkunaansa, josta klikkaamalla pääset eteenpäin.

–––

Elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta oman paikan löytämiseksi. Elokuva kertoo itsensä voittamisesta ja elämän pettymyksistä. Ennen kaikkea tämä on tarina selviytymisestä ja ujosta savolaispojasta, josta lopulta kasvaa koko kansan tuntema legenda, Kari Tapio.

 

Uusi ohjelmisto ja seuraavat näytökset julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. 

Elokuvaviikko on perjantaista torstaihin.

 

Ohjaus

Aleksi Mäkelä

Käsikirjoitus

Marko Leino, Tomi Tuikkala

Rooleissa

Matti Ristinen (Kari Tapio), Tatu Sinisalo (Kari Tapio nuorena), Tiina Lymi (Pia Viheriävaara), Anssi Lindström (Joona Jalkanen), Talvikki Eerola (Pia Viheriävaara nuorena), Antti Lauri (Jani Jalkanen), Markku Niiranen (Mies yleisössä)

Kieli

suomi

1 h 53 min K-12 Väkivaltaista sisältöä Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
 

  

Ohjelmisto ja aukioloajat


Lipunmyynti teatterilla avautuu näytöspäivinä arkisin klo 17 ja viikonloppuisin puoli tuntia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä ja sulkeutuu päivän viimeisen näytöksen alettua.

Seniorikinokeskiviikkoisin avaamme klo 14.

 

Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

 

Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


 
 

Yhteystiedot
Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

Ota yhteyttä

 

Näytä ostoskori