Ladataan traileria...

R&A: Koirat eivät käytä housuja

(Koirat eivät käytä housuja)

Viisi uutta pohjoismaista elokuvaa kisaa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta. Kaikki ehdokaselokuvat esitetään tänäkin vuonna Kino Tapiolassa osana Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia – KAIKKI lippuostot R&A:n lipunmyynnistä www.hiff.fi!!!!

Pohjoismaiden merkittävin elokuvapalkinto myönnetään vuosittain yhdelle kansallisten raatien valitsemista viidestä ehdokkaasta. Suomen ehdokas on tänä vuonna J-P Valkeapään elokuva Koirat eivät käytä housuja.

***

Cannesissa maailmanensi-iltansa saanut J.-P. Valkeapään uutuus vie katsojan kaulapantojen ja nahkavaljaiden maailmaan kaurismäkeläisen dialogin ja herkän tarinan kautta. Koirat eivät käytä housuja on elokuva sadomasokismista ja menettämisestä. Se on myös elokuva surusta, alistamisesta ja alistumisesta.

Elokuvan alussa vähäpuheisen, mutta lempeän, Juhan (Pekka Strang) puoliso kuolee yllättäen. Mies jää yksin tyttären kanssa. Vaikka arki sujuu ja Elli (Ilona Huhta) kasvaa, kaipaus ei hälvene. Se leijuu vaimon tuoksuna niin ihmissuhteissa kuin makuuhuoneessakin.

Käsittelemätön suru rytisee pintaan, kun lävistysliikkeen kellarista löytyy salaperäinen domina Mona (Krista Kosonen). Satunnainen kuristus ravistelee Juhan uinuneita tunteita ja houkuttelee hänet paikalle yhä uudelleen. Valtapeli vetää miehen syvälle pyörteisiinsä sekoittaen niin kehon kuin mielen.

Vaikka kuvaus kiusoittelee ja nautiskelee groteskeilla yksityiskohdilla, tarina kohtelee henkilöitä empaattisesti. Kaipaukseensa hukkuvan miehen tutkimusmatkassa on jotain niin lämmittävää, että elokuvasta liikuttuu vaikka silmät täytyisi välillä peittää.

Susanna Peltonen / R&A

***

Kaikki tämän vuoden PNEP-ehdokkaat ovat:

– Beware of Children (Barn, ohj. Dag Johan Haugerud, Norja)

– Charter (ohj. Amanda Kernell, Ruotsi)

– Echo (Bergmál, ohj. Rúnar Rúnarsson, Islanti)

– Koirat eivät käytä housuja (ohj. J-P Valkeapää)

– Uncle (Onkel, ohj. Frelle Petersen, Tanska)

Kaikki ehdokaselokuvat esitetään englanninkielisillä tekstityksillä.

350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euroa) arvoisen palkinnon voittaja julkistetaan 27. lokakuuta Reykjavikissa.

Festivaalin verkkosivut, koko ohjelmisto ja liput:
www.hiff.fi

Ohjaus

J.-P. Valkeapää

Käsikirjoitus

Juhana Lumme, J.-P. Valkeapää

Rooleissa

Oona Airola (Satu), Iiris Anttila (Piercer), Antons Baronskis (Man handing out news papers), Armands Bergis (Man wearing heels), Amos Brotherus (Boy at school), Marat Efendijev (Pepperspray Man), Laine Kate Ertmane (Girl in swimming pool), Aleksandrs Garins (Anesthesia Doctor), Ester Geislerová (Wife), Ilona Huhta (Elli)

Kieli

suomi

1 h 45 min K-16
 

  

Ohjelmisto ja aukioloajat


Kesäkaudella näytöksiä on ke ja pe-su, avaamme aina tuntia ennen päivän ensimmäisen elokuvan alkua.

Viihtyisä terassimme on pääsääntöisesti auki klo 21 asti (paitsi sunnuntaisin, jolloin suljemme viimeisen elokuvan alettua).

 

Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

 

Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


 
 

Yhteystiedot
Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (teatterin lipunmyynti, aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
Avoinna kesäkaudella näytöspäivinä tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua, terassi sulkee illalla klo 21
(paitsi sunnuntaina, jolloin suljemme viimeisen elokuvan alettua).

Ota yhteyttä

 

Näytä ostoskori