Ladataan traileria...

Tove

(TOVE)

ENSI-ILTAVIIKON NÄYTÖSTEN KELLONAJAT VAHVISTETAAN JA LIPUT TULEVAT MYYNTIIN ENSI-ILTAVIIKOLLA MAANANTAISIN. JOS SIIS NÄYTÖSAIKAA EI VIELÄ NÄY, ON ENSI-ILTAPÄIVÄMÄÄRÄ ALUSTAVA.

***

Helsinki, 1945. Sota on ohi ja värit palanneet taidemaalari Tove Janssonin elämään. Hän pystyy vihdoin hankkimaan oman studion ja antamaan kaikkensa menestyäkseen kansainvälisenä taiteilijana. Tove ei antaudu sosiaaliselle paineelle perustaa perhe, tärkeintä hänelle ovat taide ja vapaus. Vapaus myös johdattaa hänet avoimeen suhteeseen naimisissa olevan poliitikon ja vasemmistointellektuellin Atos Wirtasen kanssa. Kumpikin on sitä mieltä, että toista ei voi omistaa. Kaunis ajatus joutuu koetukselle, kun Tove rakastuu teatteriohjaaja Vivica Bandleriin. 

Tove alkaa kirjoittaa tarinoita muumeista, ja inspiraation lähteenä toimii hänen oma elämänsä. Muumit alkavat valloittaa maailmaa. Ensimmäistä teatterinäytelmää seuraa monivuotinen sopimus lontoolaisen Evening Newsin kanssa, mutta sopimuksen lupaama vapaus muuttuukin ylitsepääsemättömäksi työtaakaksi.

TOVE on elokuva oman äänen löytämisestä, polusta taiteilijana, vaikeiden päätösten tekemisestä ja onnen oikeutuksesta. Helsinkiin, Pariisiin ja saaristoon sijoittuva tarina kertoo taiteilijasta ja naisesta, jonka rakastetuista teoksista tuli perintö koko maailmalle.

 

"lumoava […] (Ohjaaja Zaida Bergrothin sanotaan) venyttävän huomattavia elokuvallisia kykyjään loihtien elämää sykkivän visuaalisuuden, saaden lahjakkaasta tekijäjoukostaan irti varmat suoritukset - erityisesti Pöystistä, joka loistaa ensimmäisessä pitkän elokuvan pääosassaan ja muistuttaa vahvasti oikeaa Tovea." / Variety

"pullollaan charmia, taitoa ja lämmintä hehkua" / Screen International

 

 

Ohjelmistomme julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantaisin viikoksi kerrallaan – elokuvaviikko on perjantaista torstaihin. Etkö löytänyt sopivaa näytöstä? Lisää julkaistaan aina maanantaisin! 

 

Ohjaus

Zaida Bergroth

Käsikirjoitus

Eeva Putro

Rooleissa

Alma Pöysti, Krista Kosonen, Shanti Roney

Kieli

ruotsi

Tekstitys

suomi

1 h 56 min K-12 Seksuaalista sisältöä
 

  

Ohjelmisto ja aukioloajat


Kesäkaudella näytöksiä on ke ja pe-su, avaamme aina tuntia ennen päivän ensimmäisen elokuvan alkua.

Viihtyisä terassimme on pääsääntöisesti auki klo 21 asti (paitsi sunnuntaisin, jolloin suljemme viimeisen elokuvan alettua).

 

Ohjelmisto julkaistaan maanantai-iltapäivisin viikoksi kerrallaan. Elokuvaviikko on aina perjantaista torstaihin.

Etkö löytänyt toivomaasi näytöstä? Uudet näytökset julkaistaan maanantaisin!

 

Kiireellisissä lipunmyyntitiedusteluissa iltaisin ja viikonloppuisin kannattaa ottaa puhelimitse yhteyttä lipunmyyntiin teatterin aukioloaikoina, puh. 0400 885 779. Sähköposteihin vastataan vain arkipäivisin.


 
 

Yhteystiedot
Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (teatterin lipunmyynti, aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
Avoinna kesäkaudella näytöspäivinä tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua, terassi sulkee illalla klo 21
(paitsi sunnuntaina, jolloin suljemme viimeisen elokuvan alettua).

Ota yhteyttä

 

Näytä ostoskori