Elokuvanäytös kuuluu kaikille – kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

Saavutettavuusperiaate koskee koko elokuvaelämyksen kaarta kodista teatteriin ja takaisin. Tavoitteenamme on, että Kino Tapiolassa kaikenlaiset katsojat voivat nauttia elokuvaelämyksestä ja osallistua elokuvateatterin tapahtumiin.

Kino Tapiolassa pyrimme pitämään elokuvaelämyksen kustannukset niinikään saavutettavana. Lue lisää lippujen hinnoista ja alennusryhmistä!

 

Elokuvateatterirakennuksesta:

Sisäänkäynti, sisätilat ja elokuvasali ovat esteettömät ja saavutettavissa helposti esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai lastenrattailla. 

Toinen yleisö-wc:mme on inva-wc!

Lähimmät invamerkityt pysäköintipaikat sijaitsevat Tapiolan uimahallin edustalla, n. 150 metrin etäisyydellä Kino Tapiolasta.

Elokuvan jälkeen teatterista poistutaan esteettömän takaoven kautta Menninkäisentien puolelle. Haluamme tarjota myös kahvila-baarin asiakkaille rauhan, joten jos aulassa on ruuhkaista, pyydämme kiertämään ulkokautta myös vessaan.

 

Kotimaisten elokuvien tekstitys kuulovammaisia varten ja elokuvan kuvailutulkkaus näkövammaisille ovat pakollisia valtaosalle elokuvateatterijakelussa olevista kotimaisista ensi-illoista.

Kuulovammaisille:

Elokuvasalissa on induktiosilmukka, jonka kuuluvuus on parhaimmillaan salin reunoilla.

Kotimaisia elokuvia esitetään ajoittain suomeksi tekstitettynä kuulovammaisia varten – tämä ilmoitetaan erikseen elokuvan profiilissa. Jos haluat toivoa kotimaiseen elokuvaan kuulovammaisten tekstitystä, voit tehdä sen elokuvan esittelytekstin yhteydessä olevan palautelomatelinkin kautta.

Vieraskieliset elokuvat on aina tekstitetty vähintään suomeksi, pääosin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Näkövammaisille:

Kuvailutulkkauksessa Suomessa käytetään esim. MovieReading-sovellusta. Lataa MovieReading-ohjeet ja lue aiheesta lisää täältä! Täältä löytyy myös lista kuvailutulkatuista elokuvista.

 

Seniorikinot, Vauvakinot sekä Autismiystävälliset näytökset ovat avoimia kaikille!

Seniorikino järjestetään iltapäivä- eli matineanäytöksenä joka kuun 2. ja 4. keskiviikko klo 15 edulliseen 6 € hintaan. Lue lisää Seniorikinoista!

Vauvakinoa järjestetään muutamia kertoja vuodessa aina sopivan elokuvan löytyessä (elokuvan tulee olla sallittu kaikenikäisille). Lue lisää Vauvakinoista!

Autismiystävällisiä elokuvanäytöksiä järjestetään muutamia kertoja vuodessa yhdessä Espoon autismi- ja aspergerliiton kanssa. Lue lisää Autismiystävällisistä elokuvanäytöksistä (sivu tulossa pian)!

 

Avustajat, avustajakoirat ja avustajaliput

Avustaja pääsee näytökseen maksutta pyytämällä kassalla itselleen avustajalipun. Avustavat koirat ovat lämpimästi tervetulleita!

 

Kaikukortti

Kaikukortti on alennuskortti, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja Kaikukortti-verkostossa mukana olevaan kulttuuritarjontaan. 

Kaikukortti oikeuttaa ilmaiseen lippuun kortin haltijalle ja kahdelle alle 16-vuotiaalle lapselle. Huom: etu koskee ainoastaan Kaikukortti-verkostoon kuuluvien levittäjien elokuvien näytöksiä.

Kaikukortin piiriin kuuluvien elokuvien esittelysivulla näkyy isolla allaoleva Kaikukortin logo! Täältä voit lukea lisätietoa Kaikukortin käytöstä ja käytön rajoituksista.

 

Laita meille palautetta, kehitysehdotuksia tai mietteitäsi täällä!

Henkilökuntamme auttaa ja opastaa mielellään sekä paikan päällä että puhelimitse. 

Yhteystietomme kokonaisuudessaan löydät täältä!

 

Ajankohtaista

Rakkaat asiakkaamme!

Kino Tapiola on viranomaisten linjausten mukaisesti väliaikaisesti suljettuna 13.4. asti. 

Kulissien takana kuitenkin tapahtuu ja pyrimme tänä aikana edistämään mm. uusia verkkosivujamme!

Olemme pidentäneet viiden lipun sarjakorttimme voimassaoloaikaa toistaiseksi 9 kuukauteen, voit ostaa sarja- ja lahjalippuja täältä!

Toivomme kaikille voimia, pidetään huoli toisistamme ja nähdäänhän taas elokuvissa kun tämäkin on selätetty!

–––

Sarjakortin voit ostaa verkosta täältä!

Digitaalisen sarjalipun 12-numeroista koodia käyttämällä voi liput lunastaa myös verkkokaupasta.

–––

Kino Soi! -konsertit täällä!

–––

Tilaisuus Kinolla? Lue lisää täältä!

–––

Ohjelmistomme julkaistaan alan käytännön mukaan aina maanantaisin viikoksi kerrallaan perjantaista torstaihin. 


Etkö löytänyt sopivaa näytöstä? Lisää julkaistaan aina maanantai-iltapäivisin!

Tulevat elokuvat täällä.

  

 
 

Yhteystiedot
Mäntyviita 2, Tapiola · puhelin 0400 885 779 (aukioloaikoina) · info@kinotapiola.fi
Avoinna näytöspäivinä puoli tuntia ennen ensimmäisen näytöksen alkua.

Ota yhteyttä

 

Näytä ostoskori