Hyytävän koukuttava Trump-kuvaus The Apprentice Espoo Ciné suosittelee -ennakkonäytöksessä!
On kahdenlaisia ihmisiä. Voittajia ja häviäjiä.
Häikäilemätön ja nälkäinen nuori Donald Trump nousee pahamaineisen asianajajan Roy Cohnin avustuksella maineeseen ja rikkauksiin New Yorkin kiinteistöbisneksessä. Donald J. Trump on päättänyt nousta vaikutusvaltaisen isänsä varjosta ja tehdä itselleen nimeä Manhattanin kiinteistöalalla. Eletään 1970-luvun New Yorkissa. Trump on uransa alkutaipaleella, kun hän kohtaa Roy Cohnin, vaikutusvaltaisen asianajajan, josta tulee yksi hänen elämäänsä määrittävimmistä ihmisistä. Nuoressa Donaldissa lupauksia näkevä Cohn – joka varmisti Julius ja Ethel Rosenbergin vakoilutuomion sekä osallistui kommunistiepäilyjen tutkimuksiin senaattori Joseph McCarthyn rinnalla – opettaa uudelle oppipojalleen, miten kerätä vaurautta ja valtaa petoksen, pelottelun ja median manipuloinnin avulla. Loppu on historiaa.
Linkki Kalle Kinnusen leffaa oivasti taustoittavaan Ali Abbasi -haastatteluun täällä!
Espoo Cinén kommentti elokuvavalintaan: Viimeisen vuosikymmenen aikana Pohjoismaista kansainväliseen maineeseen nousseista ohjaajista mielenkiintoisimpia on iranilaissyntyinen, nykyään Kööpenhaminassa asuva Ali Abbasi. Hänet tunnetaan ennen kaikkea Eero Milonoffin tähdittämän Raja-elokuvan ohjaajana sekä parin vuoden takaisesta hienosta rikostrilleristä Holy Spider. Uusimman elokuvansa aiheeksi Abbasi on ottanut Donald Trumpin sekä tämän suhteen oppi-isäänsä, pahamaineiseen asianajaja Roy Cohniin (Jeremy Strong) 1980-luvun alussa. Yhdysvaltain presidentinvaalien lähestyessä on vaikea keksiä kutkuttavampaa aihetta!
Espoo Ciné suosittelee -ennakkonäytössarjasta:
Vuoden 2024 alusta lähtien Espoo Ciné esittää kerran kuussa festivaalin toteutumattomia rakkauksia ja takaraivoon jääneitä kutituksia; elokuvia, joita olisi voitu esittää festivaalilla, mutta joiden kohdalla näin ei syystä tai toisesta ole käynyt. Luvassa on Espoo Cinélle ominaisesti uutta eurooppalaista elokuvaa, naisohjaajia ja hienovaraisesti liekehtivää tunteen paloa. Näytössarja toteutuu pääsääntöisesti joka kuun toisena torstaina klo 17.15, ja seuraavat näytökset ovat:
To 8.11. klo 17.15 Crossing
To 12.12. klo 17.15 Ainahan on huominen
”A damn good movie” – Screen Rant
”A supervillain origin story” – GQ
”A masterclass” – AV Club
The Times
Empire
”Tremendous” – Metro
Financial Times